Minun tarinani

Lissu ja lapsen lapset.

Lissu ja lapsen lapset.

Kissalani synty alkoi loppuvuodesta 2010. Silloin meille muutti pyhäbirma Lissu ja se mullisti jo kisuntäyteisen maailmamme. Lissu oli suunnitellusti tiineenä Zildan Kasperille, joka asustaa Pihlukan kissalassa. Lissu pyöräytti meille kolme kaunista vauvaa, joista Aamentassu sai alkunsa. Nimi taas sai alkunsa mieheni sykkivästä nimisuonesta ja ihanista pakkasaamuista birma vauvojen kanssa. Harrastus kisujen parissa on vienyt nyt meidät mieheni kanssa mennessään ja tavoite on kasvattaa tasapainoisia, rodunomaisia kisuja pienimuotoisesti.Kissat kasvavat perheenjäseninä ja sosialistetaan hyvin. Vietämme paljon aikaa pentujen kanssa ja pennut oppivat ihmisten käsittelyyn ja muihin eläimiin. 

Kisumme myydään vain sisäkissoiksi ja niitä tulee ulkoiluttaa vain tarhassa ja valjaissa. Kisut on rokotettu kahdesti ja madotettu suositusten mukaan. Sirutetaan lämpösirulla sekä eläinlääkäi tarkistaa lähtijät ja mukaan tulee pentupakkaukset oppaineen. Ostaja ehdokkaat haluan nähdä henkilökohtaisesti ja siksi kisu on käytävä katsomassa. Varsinaiset varaukset tehdään vasta käynnin jälkeen. Ensimmäiset tiedustelut pennuista voi tehdä sähköpostitse tai soittamalla.  😉

Kommentit

Tuija

01.09.2018 06:06

😂 Kisuja syntyi eilen 5 😉

Tuula Impola

30.08.2018 19:08

Hei,minkä hintaisia kisupennut ovat?

Tuija

31.08.2018 20:15

Hinta muodostuu tasosta joka selviää pentujen kasvun myötä. Mutta pääasiassa 850€ lähetään, jos olet kiinnostunut kuulemaan lisää soita tai laita s-postia vastaan mielelläni. 😉

Zildan kissala

28.11.2012 08:04

Onnea uudelle kissalalle uusista sivuista ja pennuista:)

Tuula Impola

01.09.2018 01:37

Kiitos.Seurailen,koska pentuja tulossa.😻

Uusimmat kommentit

01.09 | 06:06

😂 Kisuja syntyi eilen 5 😉

01.09 | 01:37

Kiitos.Seurailen,koska pentuja tulossa.😻

31.08 | 20:15

Hinta muodostuu tasosta joka selviää pentujen kasvun myötä. Mutta pääasiassa 850€ lähetään, jos olet kiinnostunut kuulemaan lisää soita tai laita s-postia vastaan mielelläni. 😉

30.08 | 19:08

Hei,minkä hintaisia kisupennut ovat?

Jaa tämä sivu